Iltahartaus ke 22.08.2012
Riitta Lemmetyinen, teologian maisteri, Kauniainen
Aino-täti oli käynyt ostoksilla ja meni syömään marketin ravintolaan.
Hän varasi pöydän viemällä sinne ostoksensa. Sitten hän suuntasi kohti
tarjoilutiskiä, valitsi keiton sekä leipäviipaleen ja palasi pöytään.
Lusikka unohtui, Aino kääntyi ja lähti hakemaan.
Takaisin tultuaan hän näki kauhukseen mustan miehen pöydässään syömässä
hänen keittoaan! Ennen kuin Aino ehti suuttua, hänellä sytytti: Tämä on
järjestetty, jossain on piilokamera. Vastikään hän oli nähnyt
televisiossa sellaisen ohjelman.
Nyt pitää osata käyttäytyä. Aino pusertaa lusikkaa rystyset valkoisina
ja menee pöytää kohti. Hän istuu mustaa miestä vastapäätä, hymyilee
väkinäisesti ja alkaa syödä tämän kanssa keittoa.
Pöytäkumppani ei häkelly, hänkin hymyilee ja työntää lautasta lähemmäs
Ainoa. Kun keitto on syöty, ystävällinen muukalainen nousee ja tulee
kohta takaisin kahden kahvikupin kanssa. Molemmat juovat, hymyilevät,
kunnes mies nousee pöydästä ja hyvästelee Ainon jollakin vieraalla
kielellä. Aino hymyilee takaisin ja onnittelee itseään siitä, että oli
käyttäytynyt moitteettomasti. Kohta kamera paljastetaan ja hyvä käytös
palkitaan.
Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Aino aikoo tarttua ostoskasseihinsa, mutta
mikä järkytys – kassit ovat kadonneet! Salamannopeasti hänen
mielialansa muuttuu, ja mukavasta miehestä tulee kertaheitolla kirottu
ulkomaalainen.
Suuttumuksen vallassa huijattu Aino katselee ympärilleen ja miettii,
mitä tehdä, kunnes hänen katseensa osuu vähän matkan päässä olevaan
pöytään. Siellä ovat hänen ostoksensa. Pöydällä näkyy koskematon
soppalautanen.
***
Harvemmin supermarketissa joutuu itsensä tutkistelemisen paikalle. Nyt
Ainolle kävi niin. Hän osasi kyllä käyttäytyä ystävällisesti - kameran
edessä. Onneksi kukaan ei päässyt näkemään, miltä sydämessä
samanaikaisesti näytti.
Piilokamera ei ole vieras asia hengellisyydessäkään. Itse kuuluin vuosia
yhteisöön, joka vaati jäseniltään tiukkojen sääntöjen ja ihanteiden
noudattamista. Onnistumisen saivat muut määritellä. Viikoittain oli
kokous, jossa ”nauha” purettiin. Näissä yhteisön julkisissa
rippi-illoissa tuotiin esiin niin omat virheet ja laiminlyönnit kuin ne,
joita oli huomattu toisissa. Nauhaa ei saanut deletoida, vaan kameran
paljastukset piti kirjoittaa muistivihkoon. Itsensä tutkimisella,
pahuuttaan vastaan taistelemalla, ihminen voi muuttua - jopa niin että
lopulta nauhalta ei enää näkysi kuin pelkkiä synnin rippeitä. Osallisuus
taivaan hääateriasta olisi kerran tästä muutoksesta kiinni. Näin siellä
opetettiin.
Tuon käytännön myötä Jumala kävi pelottavaksi. Hän oli piilokamera,
isolla P:llä, jonka tehtävä oli valvoa minua, tuomita ja rangaista.
Lapsen suhde Isään muuttui orjan suhteeksi isäntään.
Tässä tuskassa istuin kerran jumalanpalveluksessa. Seurakunta
ympärilläni lauloi: "Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi ja aina vain
katselet puutteitasi." Juuri niinhän minä tein, tuijotin itseeni ja
yritin päästä syntisen olemukseni niskan päälle. Silti samat synnit
roikkuivat minussa vuodesta toiseen. Virsi jatkui: "Kun Jumalan karitsaa
katsella saa, myös sinua verellään puhdistavaa." Miten yltää tähän?
Tultiin säkeeseen, joka niin ikään pysähdytti: "Et itsessäs olekaan
mahdollinen, vaan Jeesus on laupias, voimallinen. Näin heikkona kiirehdi
Jeesuksen luo, hän haavoistaan lääkettä tunnolle suo."
Piilokamera-hengellisyys vaati, ettei elämässä olisi enää mitään
ongelmallista. Virressä tuotiin julki, että on orjuuttavaa,
ongelmallista, jos elämässä ei muka ole enää mitään ongelmallista. Samaa
mieltä on Raamattukin (1. Joh. 1:8): "Jos väitämme, ettemme ole
syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä."
Samalla virsi tarjosi jotain sellaista, jossa pelottavan kameran oli
antauduttava. Nauhaltani saa löytyä ikäviä asioita, vääriä tekoja,
vihlovia laiminlyöntejä, itsekkyyttä ja paljon muuta pahaa. Mutta mikään
niistä ei sulje minua pois taivaan pöydästä, sillä ne ovat sovitettuja
syntejä. Saan olla samalla kertaa syntinen ja Jumalalle kelpaava.
"Kun Jumalan karitsaa katsella saa, myös sinua verellään puhdistavaa."
Tähän suuntaan kaikkien kameroiden pitäisi olla suunnattuja. "Hän on
meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman."
Pelottava Jumala, jota arkailin lähestyä, tuli yhtäkkiä lähelle. Miten
hyvä hän ihmistä kohtaan onkaan. Tätä hyvyyttä hän jakaa minulle kuin
muukalainen marketissa. Hän työntää soppalautasta, elämän ja luomisen
hyvää, minua kohti, vaikka olen paha ja itsekäs. Sellainen jättää
jäljen.
Enää ei tee mieli syödä kaikkea yksin. Tulee halu jakaa omalta lautaselta niillekin, jotka olisi muuten sivuuttanut.
Virsi:
311 a:1-4
Ali Elkharam - Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään @Vltava, Helsinki 20.3.2013
