Iltahartaus ke 22.08.2012
Riitta Lemmetyinen, teologian maisteri, Kauniainen
Aino-täti oli käynyt ostoksilla ja meni syömään marketin ravintolaan. Hän varasi pöydän viemällä sinne ostoksensa. Sitten hän suuntasi kohti tarjoilutiskiä, valitsi keiton sekä leipäviipaleen ja palasi pöytään. Lusikka unohtui, Aino kääntyi ja lähti hakemaan.
Takaisin tultuaan hän näki kauhukseen mustan miehen pöydässään syömässä hänen keittoaan! Ennen kuin Aino ehti suuttua, hänellä sytytti: Tämä on järjestetty, jossain on piilokamera. Vastikään hän oli nähnyt televisiossa sellaisen ohjelman.
Nyt pitää osata käyttäytyä. Aino pusertaa lusikkaa rystyset valkoisina ja menee pöytää kohti. Hän istuu mustaa miestä vastapäätä, hymyilee väkinäisesti ja alkaa syödä tämän kanssa keittoa.
Pöytäkumppani ei häkelly, hänkin hymyilee ja työntää lautasta lähemmäs Ainoa. Kun keitto on syöty, ystävällinen muukalainen nousee ja tulee kohta takaisin kahden kahvikupin kanssa. Molemmat juovat, hymyilevät, kunnes mies nousee pöydästä ja hyvästelee Ainon jollakin vieraalla kielellä. Aino hymyilee takaisin ja onnittelee itseään siitä, että oli käyttäytynyt moitteettomasti. Kohta kamera paljastetaan ja hyvä käytös palkitaan.
Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Aino aikoo tarttua ostoskasseihinsa, mutta mikä järkytys – kassit ovat kadonneet! Salamannopeasti hänen mielialansa muuttuu, ja mukavasta miehestä tulee kertaheitolla kirottu ulkomaalainen.
Suuttumuksen vallassa huijattu Aino katselee ympärilleen ja miettii, mitä tehdä, kunnes hänen katseensa osuu vähän matkan päässä olevaan pöytään. Siellä ovat hänen ostoksensa. Pöydällä näkyy koskematon soppalautanen.
***
Harvemmin supermarketissa joutuu itsensä tutkistelemisen paikalle. Nyt Ainolle kävi niin. Hän osasi kyllä käyttäytyä ystävällisesti - kameran edessä. Onneksi kukaan ei päässyt näkemään, miltä sydämessä samanaikaisesti näytti.
Piilokamera ei ole vieras asia hengellisyydessäkään. Itse kuuluin vuosia yhteisöön, joka vaati jäseniltään tiukkojen sääntöjen ja ihanteiden noudattamista. Onnistumisen saivat muut määritellä. Viikoittain oli kokous, jossa ”nauha” purettiin. Näissä yhteisön julkisissa rippi-illoissa tuotiin esiin niin omat virheet ja laiminlyönnit kuin ne, joita oli huomattu toisissa. Nauhaa ei saanut deletoida, vaan kameran paljastukset piti kirjoittaa muistivihkoon. Itsensä tutkimisella, pahuuttaan vastaan taistelemalla, ihminen voi muuttua - jopa niin että lopulta nauhalta ei enää näkysi kuin pelkkiä synnin rippeitä. Osallisuus taivaan hääateriasta olisi kerran tästä muutoksesta kiinni. Näin siellä opetettiin.
Tuon käytännön myötä Jumala kävi pelottavaksi. Hän oli piilokamera, isolla P:llä, jonka tehtävä oli valvoa minua, tuomita ja rangaista. Lapsen suhde Isään muuttui orjan suhteeksi isäntään.
Tässä tuskassa istuin kerran jumalanpalveluksessa. Seurakunta ympärilläni lauloi: "Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi ja aina vain katselet puutteitasi." Juuri niinhän minä tein, tuijotin itseeni ja yritin päästä syntisen olemukseni niskan päälle. Silti samat synnit roikkuivat minussa vuodesta toiseen. Virsi jatkui: "Kun Jumalan karitsaa katsella saa, myös sinua verellään puhdistavaa." Miten yltää tähän?
Tultiin säkeeseen, joka niin ikään pysähdytti: "Et itsessäs olekaan mahdollinen, vaan Jeesus on laupias, voimallinen. Näin heikkona kiirehdi Jeesuksen luo, hän haavoistaan lääkettä tunnolle suo."
Piilokamera-hengellisyys vaati, ettei elämässä olisi enää mitään ongelmallista. Virressä tuotiin julki, että on orjuuttavaa, ongelmallista, jos elämässä ei muka ole enää mitään ongelmallista. Samaa mieltä on Raamattukin (1. Joh. 1:8): "Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä."
Samalla virsi tarjosi jotain sellaista, jossa pelottavan kameran oli antauduttava. Nauhaltani saa löytyä ikäviä asioita, vääriä tekoja, vihlovia laiminlyöntejä, itsekkyyttä ja paljon muuta pahaa. Mutta mikään niistä ei sulje minua pois taivaan pöydästä, sillä ne ovat sovitettuja syntejä. Saan olla samalla kertaa syntinen ja Jumalalle kelpaava.
"Kun Jumalan karitsaa katsella saa, myös sinua verellään puhdistavaa." Tähän suuntaan kaikkien kameroiden pitäisi olla suunnattuja. "Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman."
Pelottava Jumala, jota arkailin lähestyä, tuli yhtäkkiä lähelle. Miten hyvä hän ihmistä kohtaan onkaan. Tätä hyvyyttä hän jakaa minulle kuin muukalainen marketissa. Hän työntää soppalautasta, elämän ja luomisen hyvää, minua kohti, vaikka olen paha ja itsekäs. Sellainen jättää jäljen.
Enää ei tee mieli syödä kaikkea yksin. Tulee halu jakaa omalta lautaselta niillekin, jotka olisi muuten sivuuttanut.
Virsi: 311 a:1-4
